Kuljetuspalvelut Sirén: Alussa oli mies ja pakettiauto

Vuonna 1992 Teemu Sirén perusti oman kuljetusyhtiönsä valmistuttuaan Jyväskylän Kuljetusteknillisestä oppilaitoksesta, tutummin ”Tekusta”. Nykyään Kuljetuspalvelut Sirén Oy palvelee laajalla kalustolla yli sataa asiakasta yli 60 kuljetusammattilaisen voimin.

– Yli 30 vuotta tässä on nyt tehty tätä hommaa. Toiminta aloitettiin yhdellä pakettiautolla, ja siitä on hiljalleen kasvettu palvelemaan laajaa asiakaskuntaa kappaletavaran, raudan ja LVIS-tuotteiden kuljetustarpeissa, kertoo toimitusjohtaja Teemu Sirén. Nykyään myös perheen nuoriso on mukana toiminnassa ja sukupolven vaihdosta ollaan pikkuhiljaa suunnittelemassa.

Teemu kertoo kuljetusyrityksen olevan nyt sopivan kokoinen. Joitain uusia asiakkuuksia tulee kalenterivuoden aikana, mutta he keskittyvät pitämään kasvun hallittuna ja kuljetuspalveluiden laadun korkealla.

– Olemalla mukana FennoRoadin verkostossa, pystymme tarjoamaan asiakkaillemme korkeatasoista valtakunnallista kuljetuspalvelua. FennoRoadin toimintaperiaatteet ovat samankaltaisia kuin meidän, haluamme pitää toiminnan kasvollisena ja asiakkaalle tuttavallisena, Sirén toteaa.

– FennoRoadin verkostossa ei ole turhaa byrokratiaa ja asiakkaita palvellaan paikallisliikennöitsijöiden toimesta. Olemme ylpeitä siitä, että saamme tarjota asiakkaillemme aidosti ihmisläheistä palvelua, hän jatkaa.

Teemu Sirén istuu myös FennoRoadin hallituksessa ja on katsellut kuljetusalan tulevaisuuden näkymiä mielenkiinnolla.

– Kuljetusala on nyt isojen muutosten edessä. Näkisin, että alalla tullaan menemään isompiin yksiköihin, kaluston energia- ja ympäristövaatimukset tulevat lujaa eteen. Myös digitaaliseen maailmaan siirtyminen esimerkiksi paperisista rahtikirjoista tuo liikennöitsijöille haasteita, Sirén pohtii.

Kesän 2024 korvilla jo 32 vuotta yrittäjänä toiminut Sirén muistelee yrittäjäuraansa lämmöllä.

– Meillä on tässä muitakin yrityksiä, kuten Tankkauspartio ja Kanta-Hämeen Tilaihme. Tilaihme omistaa Hämeenlinnassa kiinteistöjä, ja kyllä isoin juttu yrittäjäurallani on ollut nykyisen terminaalikiinteistömme ostaminen vuonna 2005. Olen tyytyväinen, että uskalsimme tehdä sen, sillä tuo toiminta on mahdollistanut paljon muitakin hyviä asioita, Sirén toteaa.

– Toinen mieleen painunut asia on ensimmäinen kuorma-auto, jonka ostin. Se oli kaksiakselinen kuorma-auto, maksoi aikoinaan 160 000 markkaa. Auto, joka meillä nimettiin Lumikiksi, oli aiemmin lelukaupan auto ja laman myötä 1994 se hankittiin meille mielestäni ihan järkevään hintaan. Lumikki oli pitkään ajossa, oli hyvä auto, Sirén hymyilee.

X

    YHTEYSTIEDOT

    Nimi *:
    Sähköpostiosoite *:
    Puhelinnumero *:

    ASIANI KOSKEE

    Tiedossa oleva lähetyksen rahtikirjanumero:

    Lisätietoja *